Lauantaiaamuna yhdeksältä Datelle saapui ulko-ovellemme mieluisa yllätys. Datte rynnisti haukkuen ovelle ovikellon soidessa. Haukkuminen vaihtui ilahtuneeseen vinkunaan, kun oven takaa kurkistikin Pimu-äiti. Pimu tuli meille yökylään sunnuntaihin. Mieheni oli juuri syömässä aamupalaa, joten tervehtimisen jälkeen Pimu suunnisti totutusti päivystysasemiin ruokapöydän ääreen. Pimu tuijotti mieheni leipiä niin hartaasti, ettei se edes reagoinut omistajansa lähtiessä jatkamaan matkaa töihin. Datte viuhtoi innoissaan edestakaisin äitinsä tapaamisesta. Siiri oli myös innoissaan, mutta se katsoi lisäksi asiakseen omalla hallinta-alueellaan pistää murinalla tulokkaat ojoon. Vaikka taipuvainen ja kiltti yleensä onkin, on Siiristä tullut varsin oman arvonsa tunteva näin kotioloissa.

Pimu asettui taloksi nopeasti, tuttuun paikkaan kun tuli. Se haisteli alueen yläkertaa myöten, kävi lelut läpi lelukorista ja asettui sitten sohvalle makailemaan rennosti. Huonosta säästä huolimatta, vein koko lauman metsään juoksemaan useasti päivän aikana. Siiri ja Pimu juoksivat ja leikkivät innoissaan ympäri metsikköä. Dattekin rymisteli mukana äidin innoittamana. Kävimme leikkimässä kavereiden kanssa myös koirapuistossa. Pimu innostui kovasti kavereista.

Kotona Pimu halusi ehdottomasti nukkua mieheni sylissä. Datte oli hiukan hämillään. Mieheni sylihän on yleensä häntä varten varattu. Se ei kuitenkaan alkanut isottelemaan äidilleen. Pimu sai kuorsata sylissä rauhassa ja Datte väistyi vapaaehtoisesti tyynylle pöydän alle. Yöksi kaikki kolme koiraa löysivät hyvän paikan sängystämme. Pimu nukkui minun jaloissa, Datte mieheni jaloissa ja Siiri parkkeerasi keskellemme selkääni vasten. Osaisinkohan enää edes nukkua ilman, että koirat käpertyvät viereen? Mieheltäni en viitsi moista edes kysyä, tiedän vastauksen : )