Tulkinta 1.

Aamulla päästessään ulos, koirat kokivat suuren yllätyksen. Maa oli valkoisena lumesta. Datte käveli nenä maassa ja nuuhki innoissaan. Sen parta oli hetkessä täynnä lumikokkareita. Siiri oli aivan riemuissaan lumesta. Se tanssahteli eteenpäin sekä yritti puskea lapaansa ja kaulaansa lumeen alkaakseen piehtaroimaan. Valitettavasti lunta oli vielä liian vähän, jotta siinä olisi voinut kunnolla kieriskellä.

Junnu suhtautui lumeen aluksi hyvin epäilevästi. Se nuuhki varovasti maata ja tuhateli, kun lunta tarttui sen pikkuruisiin partakarvoihin. Viimein Junnu uskaltautui Daten ja Siirin vanavedessä astumaan kylmään ja kosteaan lumeen. Ei mennyt kauaa, kun Junnu juoksi jo hurjassa aamuhepulissa lyhyillä tassuillaan ja pömppömahansa kanssa nauttien ensilumestaan. Lumen tulo oli koirille selvästi iloinen yllätys.

Tulkinta 2.

Katsoin eilen kauhuissani säätiedotusta. Nyt sitä sitten tulisi meillekin, LUNTA. Olen koko syksyn toivonut, että lumi tulisi mahdollisimman myöhään ja sulaisi pois hyvinkin nopeasti. Lumi sinänsä on kaunista ja se tekee hienon valkoisen verhon koko luontoon sekä tuo valoa pimeyteen. Lumen myötä, joudun koiria lenkittäessäni nyt luopumaan helppokäyttöisistä, jalkojani hellivistä crocseista. Ne ovat liian kylmät ja liukkaat. Tuulessa ja tuiskussa en enää pärjää ilman legginsejä housujen alla ja tunnen itseni Michelin-ukoksi topattuani itseni vaatekerroksilla. Ulkona kävelyni on hidasta matelua, kun yritän varoa lumisen ja jäisen maan salakavalaa liukkautta. Uusien kenkien, uuden kävelytyylin ja uudenlaisen kävelyalustan vuoksi lonkkaniveleni ja jalkateräni ilmoittavat niille epämieluisista muutoksista kipeytymällä jo alkumatkasta. Paleltaa ja taivaalta lykkää vaan lisää lunta tuulen kera. En totisesti ole talvi-ihminen.