Tänään oli ohjelmassa vierailu porotilalla. Siellä meitä oli vastassa poroisäntä kahden poikansa kanssa. Viisi poroa oli kytkettynä aitaan odottamassa esittelyä.Kauempana aitauksessa vaelsi isompi porolauma. Isäntä keroi poronhoitoon liittyviä asioita mm. korvamerkeistä, joista porot tunnistetaan. Käytiin myös läpi uros ja naarasporojen elämään liittyviä asioita vuoden eri aikoina.

Esittelyn jälkeen alkoivat poroajelut. Jokainen, joka halusi, pääsi itse rekeen ohjastamaan ja ajelemaan porolla. Mieheni ja sami hiukan epäröivät, mutta rohkaistuivat kuitenkin kokeilemaan. Mieheni poro päätti lönkytellä hitaasti, mutta Sami sai kokea kunnon pororallin. Poroisännän poika lähti Samin perään toisella porolla kirittämään niitä kunnon laukkaan. Jonna kieltäytyi täysin ajelusta.

Vanhana ratsastajana minun silmäni syttyivät ihastuksesta. Riensin jonon kärkipäähän mieli täynnä intoa. Minun kohdalleni osui tietenkin se poro, joka ei malttanut kunnolla pysähtyä eikä odotella. Kyytiin piti siis hypätä vauhdissa. Poro pysähtyi kohdalleni juuri sen verran , että sain jalkani rekeen. Ennen kuin ehdin istahtaa säntäsi poro jo liikkeelle sillä seurauksella, että minä kellahdin kuin patsas reestä hankeen kyljelleni. Porohan siitä vaan innostui ja alkoi hyppiä paikallaan takajaloillaan. Olin topannut itseni täyteen vaatteita, joten hangesta ylös kömpiminen ei sujunut aivan notkeasti. Sain kammettua viimein itseni takaisin rekeen ja poro ampaisi samantien liikkeelle. Kauhukseni huomasin että reessä ei ollut mitään mistä pitää kiinni. Puristin kouristuksenomaisesti ohjausköyttä kädessäni ja yritin huonolla kehon koordinaatiollani myötäillä reen liikeitä. Minun poroni oli alfa-poro, joten sen pakkomielteenä oli olla ensimmäinen. Poro juoksi hurja vauhtia edellä menevät kiinni ja kiilasi kärkeen. Sitten se rauhoittui ja lönkytteli vaihtopaikalle. Perille tultuamme kömmin ylös reestä sydän läpättäen, mutta yhtä kokemusta taas rikkaampana.