Taas on vanha vuosi takana ja uutta aloitellaan. Uuden vuoden vastaanottomme sujui tutusti perhepiirissä. Siskoni tuli viettämään iltaa kanssamme. Pelattuamme koko illan Unoa ja syötyämme pakolliset nakit ja perunasalaatin, lähdimme paukuttellemaan vähäiset rakettimme läheiseen puistoon. Puistossa oli runsas joukko vaihtelevan kuntoista väkeä lähettelemässä rakettejaan. Tunsin suurta iloa ja kiitollisuutta siitä, että tiesin missä ja minkälaisessa kunnossa oma nuorisoni juhli aattona. Sami malttoi luopua pelikoneistaan ja liittyi koko illaksi meidän "vanhusten" Uno-rinkiin. Jonna kokosi kaverijoukkonsa meille ja he pelasivat pleikkaa koko illan yläkerrassa =soittivat Guitar Hero bändisetillä. Vähän ennen puoltayötä lähtivät sitten tyttöporukan kanssa puistoon katselemaan raketteja.
Datte ja Siiri kohtasivat ensimmäisen rakettijuhlansa. Olin täysin varma, että Siiri kestää rakettien paukkeen paremmin kuin Datte. Datte on pienestä saakka ollut herkkäsielu ja hieman epäluuloinen uusille asioille. Pieleen meni veikkaukseni.
Raketiti ovat paukkuneet kiitettävästi ympäristössämme aina siitä saakka kun niitä alettiin myydä. Väillä ollessamme koirapuistossa paukahtelu on ollut niin kovaa, että olen itsekin säikähtänyt. Kumpikaan koirista ei kuitenkaan reagoinut rakettien paukkeeseen ennen aattoiltaa. Kävin eilen Daten ja Siirin kanssa jo aamulla pitkällä lenkillä metsässä, koska arvelin, että illalla se on mahdotonta. Iltapäivällä kiersin enää pikkulenkin. Silloin se tapahtui.
Tähän saakka koirat olivat vain kuulleet rakettien paukkeen eikä se niitä pelottanut. Nyt pikkulenkillä ollessamme, pahaksi onneksi, raketit olivat ensimmäistä kertaa myös nähtävissä tulisuihkuineen. En huomannut, että puistossa oleva perhe, kahden pikkulapsen kanssa paukutteli rakettejaan jo aikaisin ja juuri lenkkimme varrella. Datte säikähti rätinää ja tulisuihkua, mutta kokosi itsensä nopeasti. Hajut ja vastaantuleva koira kiinnostivat sitä enemmän. Siiri-parka järkyttyi perusteellisesti. Se ulvahteli syvällä kurkkuäänellä ja ryntäsi juoksuun häntä koipien välissä. Onneksi se oli minulla hihnassa tukevasti kiinni. Puhuin Siirille rauhoittavasti ja jatkoin kävelyä normaalisti. Siiri tuli luokseni ja kulki aivan kiinni jalassani. Jonkun matkan päässä se meni nurmikolle tekemään ripuli-kakan. Kokemus oli ollut sille liikaa.
Kotona Siiri onneksi rauhoittui ja alkoi leikkiä leluillaan ja järsi puruluutaan. Ulos asioille en sitä kuitenkaan enää illan aikana saanut. En edes omaan pikkupihaamme. Vasta kuuden aikaan tänä aamuna Siiri uskaltautui omaan pihaan kyykkimään. Päivälenkillä metsässä alkoi ilo jo irrota ja peuhaaminen Daten kanssa olla normaalia. Tosin puistossa kävely vielä hieman jännitti. No, nyt on aikaa toipua vuoden verran.
*click*
Kommentit