Lomat on lomailtu ja normaali elämänrytmi on jälleen palautumassa. Lähes kolmen viikon kotona oleskelu on tehnyt hyvin tehtävänsä ja keho väittikin aamuherätyksen klo 6.30 olevan vielä parasta nukkuma-aikaa. Sami on loman aikana päässyt nukkumaan vasta klo 04.00, joten hänelle aamuherätys oli varmasti kaikkein vaikein. Jonnan koulussa armahdettiin oppilaita ja koulu alkoi ensimmäisenä päivänä poikkeuksellisesti vasta kymmeneltä.

 nukuttaa...

aamupainit...

Töissä oli tosi tahmeaa olla. Tuntui etten muista, tiedä tai ymmärrä yhtään mitään. Salasanat tietokoneelle osasin vain siksi, että olin kirjoittanut ne lapulle kirjoitusalustan alle, vastoin kaikkia turvallisuussääntöjä. Onneksi tänään ei ollut yhtään konsultaatioita eikä puhelinkaan useasti soinut. Sain kaipaamani pehmeän laskun. Töihin paluuta auttoi myös ajatus ja tietoisuus kuuden viikon päässä häämöttävästä uudesta lomasta.

Koirien kannalta loman lopetus myös hieman jännitti. Pyytelin jo etukäteen naapurilta anteeksi, jos koirat keskenään jäädessään aluksi taas metelöivät. Kesäloman jälkeen naapuri kertoi, että Datte oli viikon verran ulvonut ja haukkunut päivittäin pari tuntia putkeen. Kävin silloin heti asiasta kuultuani, ostamassa apteekista Dap-pullon pistorasiaan. En tiedä auttoiko Dappi vai tottuiko Datte yksinoloon, mutta ulvonta ja haukkuminen lakkasi. Nyt joululomalla koirat ovat aloittaneet ulvonnan ja haukkumisen jo silloin, jos olemme mieheni kanssa lähteneet kauppaan. Asiaa ei ole auttanut vaikka lapset ovat ollet kotona, tosin nukkumassa. Täytyy haastatella naapuria taas asiasta kun kohdataan. Onneksi meille on siunaantunut erittäin ymmärtäväinen ja joustava seinänaapuri!

Haukunnasta ja ulvomisesta en tiedä, mutta minua odotti hieno näky, kun saavuin töistä kotiin. Viimeinen kotoalähtijä, tällä kertaa jonna, oli unohtanut yläkerran kylpyhuoneen oven auki. Datte ja Siiri, aikaansavat koirat, olivat käytäneet tilaisuutta tietysti hyväksi. Ne olivat hakeneet kylpyhuoneesta täydet wc-paperi rullat ja tuhonneet ne atomeiksi olohuoneen sekä välikön lattialle. Minä tulin meistä viimeiseksi kotiin, mutta asiaankuuluvasti tuhotyön jäljet oli jätetty minulle todisteeksi ja nähtäväksi. Tässä tilanteessa koirat ovat nimittäin aina MINUN ja HUONOSTI KOULUTETTUJA  RIIVIÖITÄ, MAANVAIVOJA  tms. Ja koska ne ovat minun, kuuluu minun ja vain minun myös siivota niiden jäljet. Ja pitäähän minun toki "itse saada nähdä " koirien tekoset, jotta uskon ja olen todistamassa tuhojen vakavuutta sekä laajuutta - ei riitä että joku kertoisi ja kuvailisi - vaikka minulle kyllä riittäisi!

Tuhot...

ja tekijät