Olimme koirien kanssa merenrannassa kävelemässä. Mieheni lähti mukaan ja halusi tällä kertaa taluttaa Ansaa. Otin kaikille koirille flexit mukaan, jotta ne saisivat hieman enemmän liikkumavaraa. Rannalla niitä ei voinut päästää vapaaksi, koska se on luonnonsuojelualuetta.

Kävelytiellä mieheni päästi Ansan loikkimaan tietä puolelta toiselle niin pitkästi kuin flexi antoi myöten. Mieheni yritti puheella säädellä Ansan menoa. No eihän siitä tullut mitään. Ansa kirmaili innokkaasti ja lopputuloksena oli kunnon "hämähäkin seitti" johon me kaikki olimme kietoutuneena.

- tää ei kyllä osaa yhtään kulkea hihnassa, mieheni tuskaili. Hän löysi flexistä viimein napin, jolla voi kokonaan lukita hihnan ja kohta Ansan menoa olikin säädetty minimiin. Ansa kuopi kävellessään maata kuin laukkaan lähtevä hevonen. No, päästiinhän sentään eteenpäin.

Rannassa koirat nuuhkivat innokkaasti uusia hajuja ja ihmettelivät hiekalle huuhtoutunutta levää. Kukaan koirista ei uskaltautunut kastelemaan tassujaan vedessä, vaikka yritin houkutella. Oli todella ihana sää. Ei tuullutkaan juuri yhtään.

Paluumatkan talutin aluksi kolmea koiraa flexeissä, koska mieheni halusi kuvailla kännykkäkamerallaan. Kolme flexiä onnistui muuten ihmeteltävän hyvin! Lopussa annoin miehelleni Siirin kaveriksi. Siiri on tosi helppo talutettava. Se kulkee eteenpäin kuin ratikka raiteillaan. Vaan ei ollut Siiristäkään miehelleni talutettavaa.

- kato nyt tätä, ihan taas menee minne haluaa, ei tästä tule mitään!. Siiri-raukka kääntyi risteyksessä väärään suuntaan ja mieheni antoi sen taas mennä niin pitkästi kuin hihnaa riitti ennen kuin reagoi. No, kaksi asiaa tuli taas todistettua. Mieheni ei osaa todellakaan a. käyttää flexiä b. toimia koiralle johtajana.

Ansa ja satama.

Outuja hajuja.

Siiri ihmettelee.