Koirat ovat olleet viimeaikoina todella kiinnostuneita omassa pihassamme olevasta puuritiläpinosta. (Pino odottaa syystalkoita ja jätelavaa.) Varsinkin Siiri on nenänsä kanssa usein haistelemassa pinoa. Siivotessani pihaa siirsin ritilöitä ja olin saada sydänkohtauksen. Pinon takaa vilisti jokin pieni elukka vauhdilla pakoon. Ehdin nähdä harmaanruskean selän, mutta sitten se katosi. Huomasin, että ritiläpnon taakse oli kerätty kaikenlaisia pehmukkeita ikään kuin pesäksi. Meillä on asukki selvästi pihassamme. Myyrä, rotta, hiiri? Hyi, elukasta on päästävä äkkiä eroon. Kerroin havainnostani miehelleni ja pyysin häntä hoitamaan hävityksen.

Muutamien päivien kuluttua mieheni soitti minulle, kun olin koirien kanssa metsässä lenkillä.

- hei, nyt näin sen pihassamme olevan elukan. Ei se ole mikään rotta. Se on pieni hiiri. Siellä se ritiläpinon takana istua nökötti ja tapitti minua silmillään eikä edes juossut karkuun.

- no hyvä, että löysit sen. Hävitithän sen elukan ja pesän?

- en minä sitä hävittänyt. Se oli niin pieni ja harmiton. Vein sille juustoa syötäväksi.

Niinpä, olisihan minun pitänyt muistaa, että mieheni ei henno tappaa mitään kärpästä isompaa. Meillä on nyt siis hyyryläinen pihassa. HYI.