Daten ja Siirin kasvattajn kennelin sivuilta löysin täydellisen kuvauksen siitä, miten älykkään rodun olemme valinneet Nauru:


Neljä miestä ja yksi nainen kehuivat kuinka viisaita heidän koiransa olivat.
Miehistä yksi oli insinööri, toinen kirjanpitäjä, kolmas kemisti, neljäs
mikrotukihenkilö ja nainen oli kaupungin virkanainen.


Rehennelläkseen koiransa taidoilla insinööri komensi kultaista noutajaansa:

"Neliöjuuri, tee temppu!"
Neliöjuuri tassutteli pöydän luo, otti esiin paperia ja piirsi ympyrän, neliön
ja kolmion.
Kaikki myöntelivät koiran tekoa aika ihmeelliseksi.


Kirjanpitäjä kuitenkin vakuutti saksanpaimenkoiransa pystyvän parempaan ja
komensi:

"Taulukko, tee temppu!"
Taulukko tassutteli keittiöön, toi mukanaan tusinan pikkuleipiä ja jakoi ne
neljään yhtä suureen kolmen keksin pinoon.
Kaikki myöntelivät koiran tekoa hyväksi.


Kemisti taas kehui labbiksensa paremmuutta ja komensi:
"Millilitra tee temppu!"
Millilitra nousi ylös, tassutteli jääkaapille, otti maitotölkin, haki kaapista
5 dl:n lasin ja kaatoi siihen tarkalleen 4 dl maitoa läikyttämättä pisaraakaan.
Kaikki kehuivat tekoa vaikuttavaksi.


Mikrotukihenkilö tiesi että hänen shelttinsä voittaisi kaikki edelliset ja
komensi:
"Kovalevy, hoida homma!"
Kovalevy tassutteli koneelle, boottasi koneen, teki virustarkistuksen, päivitti
käyttöjärjestelmän, lähetti mailia ja asensi pelin.
Kaikkien mielestä tuota olisi kyllä vaikea päihittää.

Sitten kaikki neljä kysyivät kaupungin virkanaiselta kääpiösnautserin taitoja.
Virkanainen kääntyi upean koiransa puoleen ja sanoi:

"Kahvitauko, teehän poika hommasi."
Kahvitauko kiipesi jaloilleen, tassutteli pöydän viereen, söi kaikki
pikkuleivät, joi maidon, tuhosi tietokoneen tiedostot, valitti loukanneensa
selkänsä sitä tehdessään, teki valituksen työpaikkaturvallisuuden puutteesta,
laittoi sisään sairaskorvausanomuksen ja lähti kotiin viikonlopun viettoon.

Viisas koira tuo kahvitauko Silmänisku