Viime päivinä on ulkona ollut todella kaunista. Lumi on verhonnut luonnon taideteoksen omaisesti. Aamuisin on myös alkanut jo kuulua talitinttien laulelua. Kevättä kohti ollaan totisesti menossa. Tosin meren läheisyys tekee sen, että tuuli on jatkuvana riesana ja lisää heikonkin pakkasen purevuutta.

On ollut ilo ja nautinto ulkoilla koirien kanssa.  Jalkani kivun takia lenkkien pituudet eivät ole toistaiseksi päätä huimanneet. Vastineeksi  matkan pituudelle, koirat ovat päässeet usein juoksemaan läheiseen koiratarhaan. Siellä ne ovatkin juosseet riemumielin. Kavereita on myös riittänyt. Erityisen hyvät juoksut saa aikaan Mintun(Bedlingtoninterrieri) kanssa. Minttu on nopea ja ketterä juoksija ja innostaa mukaansa varsinkin Siirin. Datte ottaa välillä pyrähtelyjä, mutta enemmän se yrittää pysäyttää Siiriä ja  saada Siirin leikkimään kanssaan.

Hankeen on kiva hypätä haistelemaan ja etsimään aarteita - jäniksen papanoita. Lumi on ollut juuri sellaista, että se tarttuu mukavasti jalkakarvoihin. Kotona on lattialla monet lätäköt ulkoilun jälkeen.

Iltapäivän ulkoilun jälkeen koiria on kotona odottamassa ruoka ja aina varmat santsiannokset mieheni lautaselta. Minulta ei kumpikaan koirista kerjää, mutta mieheni ei pysty syömään mitään, missään, ilman, että hänellä on kaksi kerjäläistä ympärillään.

Röyhkeimmillään kerjäläiset  tunkevat jopa syliin kesken syönnin. Aika ajoin mieheni tuskastuu koirien kerjäämiseen ja vauhkoaa minulle niiden kouluttamisesta. En viitsi kuitenkaan enää laittaa energiaani peliin suojellakseni mieheni ruokarauhaa. Minulta koirat eivät kerjää, koska tietävät ettei mitään tipu. Mieheni heltyy kumminkin ennemmin tai myöhemmin ja sitten ollaan taas lähtöpisteessä. 

Sitä saa mitä tilaa.