Nyt on sitten sekin päivä nähty, että joudun tosissani näyttämään koirille kuka oikeasti määrää meillä. Tiedostan kyllä isoäiti-syndroomani, jonka vaivaamana olen löllytellyt ja hellitellyt Dattea ja Siiriä enemmän kuin koirankäyttöoppaat viisaaksi katsovat. Ylenmääräisen hellittelyn ja liiallisen inhimillistämisen myötä koirille on varmaankin hämärtynyt lauman johtajuus. Nyt ne yrittävät kaapata johtajuutta sitten itselleen. Kyllähän minä sen tajuan, mutta miten vaikeaa onkaan olla pomo koirille. Lapset olen kasvattanut kurissa ja herran nuhteessa vaivatta, mutta koirien edessä olen näköjään aika voimaton. Mihin on kadonnut minussa se sisu, jota omasin nuoruudessani, kun useat vuodet hoidin ja koulutin haastavanluonteista saksanpaimenkoiraa. Ikä tekee pehmeäksi, niin kai se sitten on.

Ensimmäisen ja kovimman taiston kävin Daten kanssa:

Annoin koirille iltaruoan samoilla rutiineilla kuin ennenkin. Datte sai syötyä ensimmäiseksi ja päätti lähteä santsaamaan Siirin kupista. Minä ehdin onneksi hätiin ja työnsin jalkani Daten eteen estääkseni pääsyä Siirin luo. Datte raivostui mokomasta ja nappasi yllättäen kiinni jalkaani. Ei niin kovaa, että voisi sanoa sen purreen, mutta isommanpuoleinen näykkäys ja ärähdys kumminkin. Minä tarrasin salamana Daten niskakarvoihin kiinni ja nostin sitä ravistaen. Silloin Daten raivo kohosi potenssiin kymmenen. Se ärisi hurjana ja tärisi raivosta. Olin aivan ymmälläni. Minun pieni suloinen koirani uhkaa hurjana minua. Tajusin, että jos päästän otteeni irti, Datte tikkaa minuun kiinni satavarmasti. Siinä sitten roikottelin Dattea jonkin aikaa, kunnes tajusin alkaa painaa sitä lattiaan. Pidin Dattea lattianpinnassa kunnes sen raivo alkoi laantua. Lopulta se alkoi nuoleskella huuliaan ja tajusin sen olevan peloissaan ja hämmentynyt. Päästin otteeni irti siitä. Datte nousi ylös hitaasti, ravisti itseään ja nuolaisi minua käteen. Mitenhän nyt sitten tulkitsisin tuon nuolaisun. Antoiko se minulle periksi johtajuuskisassa vai oliko se vain tulitauon merkki? Jotenkin vain tuntuu siltä, että me kyllä kohtaamme Daten kanssa taistelutantereella vielä uudestaan.

Siiri päätti kokeilla onneaan trimmauksen aikana:

Siirin runkoturkissa ei juurikaan trimmaamista ole, mutta korvat, tassunpohjat ja kynnet vaativat siistimistä. Korvien ja kaulan ajelu sujui suuremmitta hankaluuksitta, mutta siirryttyäni tassuihin alkoi Siiri uhitella. Sen mielestä tassuihin ei saanut koskea ollenkaan. Sain kuitenkin saksittua karvat pois tassunpohjista komentamalla Siiriä pysymään paikalla. Kynsien leikkaaminen olikin sitten viimeinen pisara Siirille. Yhden kynnen leikattuani Siiri alkoi jyystää hampaillaan kättäni. Komensin lopettamaan, mutta Siiri alkoi uhittelemaan ja näykkäsi kovempaa kättäni. Otin sitä niskasta kiinni ja sanoin tiukasti EI. Mitä vielä, Siiri ei mokomista paljoa välittänyt, vaan naksutteli hampaitaan kättäni kohti joka kerran kun vain tartuinkin tassuun. Siinä sitten aikamme mittelimme tahtojamme. Siiri ei antanut millään periksi. Näykkimistä säesti lopulta jo ärinäkin. Siinä vaiheessa otin Siiriä kunnolla niskasta ja painoin sen pöytää vasten. Nyt Siiri antoi periksi. Se makasi loppuajan rauhassa kyljellään ja antoi minun leikata kynnet ilman minkäänlaista taistelua.