Siirin, Pimun ja Ansan yhteiselo meillä on sujunut leppoisasti. Pimu ja Siiri kunnioittavat toisiansa ja ovat tarkkoja etikettisäännöistä. Yksi sellainen on se, että silloin kun ne leikkivät keskenään, ei saa murista yhtään. Ansan kanssa leikkiessä voi taas murista minkä kurkusta lähtee. Pari kertaa on jompi kumpi erehtynyt leikin lomassa murisemaan ja siitä onkin kehkeytynyt pieni välien selvittely. Riita päättyi molemmissa tapauksissa heti, kun minä korotin ääneni ja komensin.

Sisällä mieluisinta on ehdottomasti paini. Ansa pitää huolen siitä, että sekä Pimu että Siiri saavat päivittäin painia itsensä väsyksiin asti. Ansan mielihommia, on juosta takaapäin ja tarrata jompaa kumpaa kankusta sekä kirmata sen jälkeen villisti pakoon. Ulkona Pimu ja Siiri juoksevat peräkanaa ympäri metsää ja Ansa yrittää lyllertää peräässä minkä lyhyiltä koiviltaan pääsee. Ihanaa hupia on myös koirapuiston uudessa hiekkakasassa möyryäminen, kuoppien kaivaminen ja piehtarointi.

Iltaisin Siiri ja Pimu varaavat jo ajoissa aitiopaikat sängyssä. On parempi mennä ajoissa nukkumaan, jos aikoo mahtua sänkyyn hyvään nukkuma-asentoon. Mieheni usein tuskaileekin pientä plänttiä sängyssä, joka hänelle koirilta jää. Ansa aloittaa nukkumisen omalla pedillään sängyn vieressä. Jossain vaiheessa yötä sekin on myös alkanut pyytämään sänkyyn. Aamulla herätessämme kaikki kolme koiraa kuorsaavat keskellämme. Pimu tuo usein myös eväät mukaan, jos ei kukaan huomaa. Tänä aamuna viimeksi heräsin puruluu niskani alla.

Pimu tykkää kepeistä.

Ansa kuriin kimpassa!

Siirillä menee lujaa...

Ansa, kukkulan prinsessa.