Mökin kunnossapito ja korjaustyöt ovat pikkuhiljaa siirtymässä minun ja siskoni vastuulle. Vanhempiemme kunto ja terveys on sen verran heikentynyt, että he eivät enää juurikaan pysty mökillä käymään saati sitten tekemään kunnostustöitä siellä. No, tuumasta toimeen ja töitä tekemään. Näin kaupungin kasvatteina meille mökkitöissä riittää totisesti haasteita.

Ensin oli vuorossa aidan rakennus tontin ympärille. Ilman aitaa koirat olisivat vaarassa joutua autojen alle. Mökkitiemme ei ole vilkas, mutta siitä kuljetaan muille mökeille, uimaan ja kylätalolle. Myös mopopojat kaasuttelevat hurjaa vauhtia mökkitiellä. Jo viime kesänä Daten kanssa totesin, että aita on välttämätön.

Urakkapäivänä oli tietenkin 29 hellettä. Hellettä pelkäämättä aloimme mieheni kanssa lyödä aitatolppien piikkejä maahan. Se sujui yllättävän hyvin. Vain avattavan aidan kohdalla maa oli niin kovaa, että piikki vääntyi rusinaksi, kun sitä paukutti lekalla maahan. Sitten oli tolppien pystytyksen vuoro. Isäni muisteli kaupungissa, että mökillä olisi tarpeeksi 2x2 lautaa tolpiksi. Etsimme tolppia varastorakennuksen alta, jossa puutavaraa säilytetään. Tuloksena oli yksi pitkä tolppapuu ja muutama 30-40cm pätkä - isäni muisti oli pettänyt taasen. Onneksi apu on lähellä, kun hätä on suuri. Naapurimökissä lomailee isäni veli, joka riensi apuumme isäni hälyyttämänä - onneksi. Setäni sirkkelöi meille sopivat tolpat tontillaan olevasta ylimääräisestä puutavarasta. Pääsimme vihdoin pystyttämään tolppia. Ensimmäiset sujahtivat hienosti pystyyn. Jotkut tolpista olivat sen verran lahoja, että ne katkesivat lekalla lyödessä. Mieheni, joka haluaa onnistua asioissa, hermostui tolppien katkeilusta. Lopullinen niitti hänelle tuli siinä vaiheessa, kun lekasta katkesi varsi kesken lyönnin. Lekan varsi oli laho. Näppäränä miehenä mieheni sai kuitenkin korjattua lekan ja työmme jatkui.

Sitten oli verkon vuoro. Isäni oli ostanut lammasverkkoa, jonka ala- ja yläreunaan pitäisi vielä pujottaa rautalanka verkon tueksi. Päätimme kuitenkin kiinnittää verkon tolppiin ennen rautalangan vetämistä, jotta saisimme aidan nopeasti pystytetyksi. Minä rullasin verkkoa auki ja mieheni niittasi sen kiinni tolppiin. Vihdoin verkko oli kiinni ja aita jotakuinkin vielä pystyssäkin. Urakkaan tarvittiin n. viisi tuntia, vähintään viisi litraa hikeä, lukematon määrä paarmanpuremia, verille naarmuuntuneet käsivarret ja muutama nokkosen polttama jalka. (Työasuna helteellä oli tarkoituksenmukaisesti tietenkin shortsit ja t-paita).

Ja mitä pitivät koirat aidasta? Ne olivat työurakan ajan, vastalauseista huolimatta, suljettuna mökkiin. Kun avasin mökin oven, koirat sujahtivat salamana tutkimaan uutta aitaa. Datte johdatti joukkoa ja Siiri sekä Ansa seurasivat aivan kannoilla. Kohta huomasin, että koko kolmen kopla oli aidan väärällä puolella tutkimassa paikkoja. Ne pääsivät pujahtamaan helposti aitaverkon alta. Datte ja Siiri oppivat kuitenkin nopeasti, että aita oli kulkemisen raja, eivätkä ne edes yritä enää mennä alitse. Mutta Ansa - sitä ei mokoma aita pitele. Se painelee aidan alta aina kun, sille tuulelle sattuu. Ja tietenkin Ansa lähtee nelistämään vielä karkuun, kun sitä lähtee hakemaan takaisin. Koulutusta tarvitsisi mokomakin riiviö :)

1246963261_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tumpeloiden taidonnäyte!