Minä kuulun siihen ihmisjoukkoon, jolle shoppailu on mieluisaa ajanvietettä ja terapiaa. On mukava kierrellä kaupoissa katselemassa vaatteita, hypistellä tavaroita tai vaikka sisustaa huonekaluliikkeeessä koko huusholli uudestaan. Eri asia on sitten se, mitä on ostoskorissa kun ollaan kassalla. Yleensä vain murto-osa siitä mitä olen katsellut tai ei mitään niistä.
Vaikka olen pesun kestävä shoppailija on yksi asia, mikä saa minulla kylmät väreet pitkin selkää ja päänsäryn valmiiksi. Se tapahtuu silloin, kun lähden äiti ja tytär -asetelmalla vaateostoksille Jonnan kanssa. Takit ja kengät ovat kaikkein pahinta. Jonnalla on yleensä hyvin tarkka visio siitä, mitä hän haluaa ja on ostamassa. Ja tietty hänen visionsa ovat kaukana minun tarkoittamista edullisista hyvät kävellä-kengistä tai paksusta, lämpimästä talvitakista.
Kaikki alkaa siitä, että kierrämme kaikki mahdolliset liikkeet, joista visiot voisivat löytyä ja tietenkin edullisesti. Liike toisensa jälkeen Jonna toteaa kahden sekunnin silmäyksellä, että ei kiinnosta mikään. Minulta alkaa palaa päreet, kun hän ei edes suostu vilkaisemaan muita vaihtoehtoja saati sitten kokeilemaan. Lopulta, useiden tuntien jälkeen, olemme siinä pisteessä, että minä raivoan korvat sauhuten ja vannon että seuraava liike on viimeinen minne enää menen. Lisänä tietenkin pedagogisesti erittäin laadukkaat huomautukset, "kävele sitten sukkasillaan " tai " kulje vaikka alasti". Kaikki päättyy yleensä siihen, että lähdemme kotiin tyhjin käsin, väsyneinä ja kiukkuisina.Tässä vaiheessa kuvaan astuu aina pappa -pelastavana enkelinä. Hän yhdessä mummun kanssa alkaa järjestellä silmäterälleen uutta ostoskierrosta, minne ei äitiä oteta mukaan.
Niin tapahtui taas tälläkin kertaa. Alennusmyyntien alettua kiersimme Jonnan kanssa turhaan kaikki Itäkeskuksen kaupat etsien hänelle uutta talvitakkia, lämmintä ja edullista tietenkin. Minun adrenaliinit kohosivat reissulla huippulukemiin, selkäni ja jalkani kipeytyivät ja Jonna tuhahteli teinimäisen ylimielisesti jokaiselle ehdottamalleni vaihtoehdolle. Tulimme taas kotiin ilman uutta takkia.
Eikä aikaakaan, kun Jonna sai puhelun papalta ja suunnitelmat uudesta takkikierroksesta oli tehty. Ja tietenkin, takki löytyi ensimmäisestä kaupasta, täsmälleen sellainen kuin Jonna oli visioinut. Uusi takki, onnellinen tyttö, ylpeät isovanhemmat ja rauha maassa. Äidit ne ei vaan osaa!
perjantai, 9. tammikuu 2009
Kommentit